Uusi judoka

Judo on Japanista lähtöisin oleva kamppailulaji, joka perustuu muun muassa heittoihin, sidontoihin, kuristuksiin ja lukkoihin. Judo on voidaan mieltää ennen kaikkea tietyt tekniikat sisältäväksi harjoittelumuodoksi, jonka alla siihen sisältyy muun muassa kilpailemista erilaisissa muodoissa. Shiai, eli varsinainen judo-ottelu, on yksi näistä muodoista.

Miksi aloittaa judo?

Artur ja Jaakko 90-kiloisten SM-finaalissa 2022.

Kamppailulajit antavat monipuolisia motorisia valmiuksia sekä opettavat muun muassa itsepuolustustaitoa,  vastustajan kunnioittamista, voittojen ja tappioiden käsittelemistä ja ryhmässä toimista. Judo on kamppailulajeista harrastetuin ja siinä on mahdollista kehittyä jopa kansainvälisen tason huippu-urheilijaksi. Judoa voi harrastaa myös täysin kilpaurheilun ulkopuolella ja se onkin niin ikään erinomainen kuntourheilulaji!

Judon harrastaminen ei katso ikään tai toimintakykyyn.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Lasten harjoitukset sisältävät paljon leikkejä, pelejä ja oman kehon toimintaan tutustumista. Kun perusmotoriset taidot, kuten kuperkeikat, tasapaino ja kaatumistaito kehittyneet, harjoituksissa lisätään parin kanssa toteutettavien harjoitteiden määrää.

Neo jalkapyyhkäisee Urhon.

Nuorille judo tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti terveeksi nuoreksi urheilijaksi. Haluamme opettaa nuorille vastuun kantamista sekä itsestä että kavereista. Judo-opettajat on koulutettu huomioimaan harjoittelussa lasten ja nuorten kehityskaudet. Alle 13-vuotiaat noudattavat judokilpailuissa niin ikään erityissääntöjä, joissa mm. kuristuksia ja käsilukkoja ei sallita. 

Ikä tai kunto ei ole myöskään este judon aloittamiselle, vaan judon voi aloittaa "nollasta" hyvin myös aikuisharrastajana! Judoa voi harrastaa myös ilman heittoja, oman toimintakyvyn puitteissa. Aikuisten judossa opitaan judon tekniikoita, kehon hallintaa, itsepuolustusta ja turvallista kaatumista. Kehon syvät lihakset vahvistuvat ja tasapaino paranee. Harjoituksissa huomioidaan aina erilaiset osallistujat.

Vanhempi judoka
Sovelletun judon ryhmäkuva 2021.

Judossa on myös pitkä sovelletun liikunnan perinne ja toimintaa on sovelletussa judossa harjoitusten, leirien ja niin kansallisten kuin kansainvälistenkin kilpailujen muodossa. Tatamin reunalla ei ole ollut tapana kysellä diagnooseja. 

Judon 8 arvoa

Katso lapsille suunnattu videosarja (EJU 2021), jossa esitellään 8 judon arvoa (arvostaminen, vaatimattomuus, ystävyys, itsehallinta, kunnia, vilpittömyys, rohkeus, kohteliaisuus):

Miten aloittaa judo?

Judokausi alkaa aina elokuussa ja kestää touko-kesäkuun vaihteeseen. Luonnollinen ajankohta tulla mukaan treeneihin on elo-syyskuussa ja tammi-helmikuussa, tosin mukaan voi tulla tarvittaessa myös liukuvasti kesken kauden. Ensimmäisiin judotreeneihin voi hyvin saapua rennossa vaatetuksessa kuten verkkari- tai collegeasussa.

Judon harrastamiseen kuuluva judogi suositellaan hankittavaksi mahdollisimman pian, sillä judogin hyödyntäminen on osa harjoittelua. Judogeita ei löydy urheiluliikkeiden hyllyiltä, joten sellaisen voi ostaa seuran kautta

Ilmoittaudu uutena harrastajana kotisivujemme Ilmoittautuminen -sivulla (tai judotoimisto@tikkurilanjudokat.fi / +358 50 357 3844). Jäsen- ja ryhmähallintajärjestelmänämme on Suomisport, jossa jokaisella harrastajalla täytyy olla tili.

Mitä maksaa aloittaa judo?

Voit kokeilla Tikkurilan Judokoissa judoa maksutta 2 ensimmäistä harjoitusviikkoa.

Tämän jälkeen tulee maksettavaksi jäsen- ja kausimaksu, joista lisää kausi- ja jäsenmaksu -sivulla.  Kausimaksua maksetaan syys- ja kevätkausista erikseen. Harjoitusryhmämme löytyvät ryhmäsivulta.

Judon harrastamisen keskimääräinen kuukausikustannus on ollut noin 45 euron luokkaa.

Tervetuloa mukaan!