Tikkurilan Judokat ry


Tikkurilan Judokat on perustettu vuonna 1976 ja se on ollut vuodesta 1992 lähtien Suomen Olympiakomitean hyväksymä Tähtiseura.

Tikkurilan Judokat on lasten ja nuorten liikunnan tähtiseura.

Tikkurilan Judokat on profiloitunut nimellä "judon yleisseura", josta löytyy jokaiselle sopivia harjoitusryhmiä, lapsista senioreihin ja kilpailijoista kuntoilijoihin. Toimintamme painottuu voimakkaasti nuorten ohjaamiseen ja kasvattamiseen, mutta myös aikuisille kuntoilijoille löytyy monipuolista toimintaa.

Kilpailijamme sijoittuvat vuosittain mitaleille SM-kisojen kaikissa ikäryhmissä sekä edustamme eri ikäluokkien kansainvälisissä judokilpailuissa. Vuodesta 1992 lähtien olemme sijoittuneet Suomen Judoliiton seuraluokituksen kärkeen, samoin olemme olleet vuodesta 1992 Suomen Olympiakomitean hyväksymä lasten ja nuorten tähtiseura. Keväästä 2022 lähtien olemme myös aikuisliikunnan tähtiseura.

Seuramme jäsenkirjo on laaja: muksuista senioreihin ja kuntoilijoista kansainvälisen tason kilpaurheilijoihin. Judo on paitsi tehokas itsepuolustuslaji, myös erinomainen ja monipuolinen kuntoilumuoto.

Judo on maailman suosituin kamppailulaji, jota harrastetaan yli 180 maassa. Olympialaisten ohjelmistoon judo on kuulunut vuodesta 1964.

Harjoituspaikkamme sijaitsevat Tikkurilan urheilutalolla sekä Hakunilan väestösuojassa Vantaalla.

Pankkiyhteys:

Nordea         

IBAN FI08 1220 3000 2003 33 

SWIFT/BIC NDEAFIHH