Tikkurilan Judokoiden kotikisat Hakunilassa 20.4.2008.

20.4.2008

Kisajännitystä puntarissa.

Kotikisassa ilahduttava osanotto!

Tikkurilan Judokat järjesti sunnuntaina 20.4. kotikisat Hakunilan dojolla.

Kotikisoissa osallistuttiin 36 nuoren judokan voimin kahdeksaan eri painoluokkaan. Kisa oli suunnattu valkovöisille aloittelijoille, joilla ei ole aikaisempaa judokisakokemusta tai takana vasta pari Junnu Cup –kisaa. Tyttöjen paremmuudesta oteltiin kahdessa painoluokassa ja pojilla oli vastaavasti kuusi luokkaa.

Kisan järjestelyistä vastasi Nuorten ohjaajien kerho (Nuoren Suomen ”Mä oon täällä”-kerho), joka koostuu 13-20 –vuotiaista nuorista judoharrastajista. Kerhon vetäjinä toimivat seuramanagerit Jari Havas, Marita Kokkonen sekä Matti Ahvenainen. Kerhon aktiviteetteihin kuuluvat mm. harjoitusten ohjaaminen, koulutuksiin osallistuminen sekä seuran tehtävien vastuunotto pitkällä tähtäimellä. Nuoret ohjaajat hoitivat kirjanpidon sekä tulostaulun, tutoreinaan Heli ja Kati Pitkänen. Täsmällisenä kuuluttajana toimi Mika Auvinen. Seuran puheenjohtaja Esa Niemi avasi kisat, kertasi sääntöjä ja antoi ohjeita otteluihin valmistautumiseen.

Kisan tuomaristo koostui myös omista seuran voimista. Ari Havas, Jari Havas sekä Jani Mustonen tekivät tarkkaa tuomarityöskentelyä joutuen välillä Hantei-äänestykseen (lippuäänestys) tiukoissa otteluissa.

Otteluja seurasi runsas joukko ottelijoiden vanhempia sekä vanhoja judokonkareita, kuten Hannu Mustonen ja Erkki Kokkonen, jotka näkivät ilahduttavan aktiivisen porukan ottelemassa sekä kisajärjestelyissä. Voimme olla ylpeitä seuran tulevaisuuden tekijöiden otteista.

Tulokset:

Tytöt 26-34 kg

  1. Julia Rönkkö
  2. Saara Salakka
  3. Vilma Nurmi ja Sini Salakka

Tytöt 40-45 kg

  1. Essi Suominen
  2. Elli Noora Hännikäinen
  3. Tiia Turunen

Pojat 18-23,7 kg

  1. Artur Kanevets
  2. Mikko Auvinen
  3. Urho Heikkinen ja Jesse Koskela

Pojat 24-28 kg

  1. Miro Kukkola
  2. Viljami Tuomisto
  3. Timi Liivalahti ja Oke Astikainen

Tomi Havas, Teemu Serenius, Aleksanteri Toivanen, Rainer Kanevets

Pojat 28,5-30 kg

  1. Gabriel Zaman
  2. Toivo Koskela
  3. Emil Hukkanen ja Joonas Grön

Joni Turunen, Antti Kivi, Jesse Muttonen

Pojat 30,7-31,8 kg

  1. Eemeli Mikkola
  2. Miska Wagner
  3. Roope Timonen

Pojat 35,7-37,9 kg

  1. Juuso Marttila
  2. Eetu Hännikäinen
  3. Leevi Sievälä ja Juho Syrlin

Pojat +38 kg

  1. Erik Kähärä
  2. Riku Brandt
  3. Pekka Kukkonen

Nuorten ohjaajien kerhon jäsenet:

Nikolai Huttunen, Matias Holopainen, Anni Nykänen, Hanna Kokkonen, Essi Holopainen, Mika Auvinen, Kristina Sivanne, Anton Pelo, Niko Finnilä, Ari Havas, Jani Mustonen ja Kasper Villa.

Kuvat: Sari Nurmi

Teksti: Jari Nurmi

 

Toimitsijapöydän osaajat.
Mika Auvisen tahdissa alkujumppa.
Hurja joukko valmiina otteluihin.