Startti Cup II Porvoossa

26.4.2023

tartti Cupissa oli monia uusia kisaajia seurastamme valmentajinaan Jouko Uimonen, Paula Toroi ja Mika Toroi.

U9-ikäluokassa kamppailivat Tomi, Ohto, Elma, Mauno ja Helvi.

Tomi voitti ensimmäisen ottelun nopealla ipponilla ja sijoittui omassa sarjassaan 4. sijalle 

Ohto sisuuntui ensimmäisestä hävitystä ottelusta niin, että viimeinen ottelu päätettiin 17 sekunnissa ipponin arvoisesti 

Elman sarjassa oli vain yksi vastusta, jota vastaan Elma voitti molemmat ottelut 

Mauno kamppaili itsensä ansaitusti palkintopallin korkeimmalle korokkeelle, sillä vuoden aikana on harjoiteltu erittäin paljon 

Myös Helvin sarjassa oli vain yksi vastustaja, jonka Helvi kukisti kahdessa ottelussa 

U11-ikäluokassa Joel, Alex ja Amanda edustivat seuraa määrätietoisella kamppailulla.

Joel ja Alex olivat samassa sarjassa ja kuin myös harjoituksissa, antoivat toisilleen kovan vastuksen. Joel nappasi kotiin kultaa ja Alex pronssia 

Amanda puolestaan lähti kirkastamaan edellisen viikonlopun hopeaa. Vastustaja antoi kovan vastuksen molemmissa otteluissa, mutta 10 sekuntia ennen otteluajan loppumista Amanda kukisti vastustajan ipponilla 


U13 -ikäluokassa Jonathan, Erik ja Oskari kamppailivat itsensä myös palkintokorokkeelle. Jonathan kamppaili itsensä omassa sarjassa pronssille 

Ensimmäisiin virallisiin kisoihin osallistuneet Oskari ja Erik antoivat kovan vastuksen vastustajille. Oskarin kaksi ensimmäistä ottelua kestivät koko otteluajan, kunnes viimeisenä vastassa oli sarjan voittaja. Oskarille pronssia 

Erik voitti kaksi ensimmäistä ottelua alle 30 sekunnissa ipponilla, kunnes vastaan tuli niin ikään sarjan voittaja. Erikille tyylipuhtaalla kamppailulla hopeaa 

U15-ikäluokassa Taavi, Aapo ja Elis antoivat kovan vastuksen ja varmasti seuraavissa kisoissa mitalit saadaan kirjastettua.

Elis ja Aapo ottelivat itsensä pronssille 

Taavi antoi kovan vastuksen sarjan voittajalle otteluajan loppuun asti, kotiintuomisina tästä hopeaa 

Rohkeaa heittäytymistä jokaiselta kisaajalta!