Koponen kovassa seurassa Saksassa

18.2.2024

IBSA Judo Grand Prix oteltiin Saksan Heidelbergissa 17.-18.2.2024. Tessa Koponen edusti Suomea pitkästä aikaa kansainvälisissä näkövammaisten kilpailuissa. Edellinen kerta oli vuonna 2014, jolloin Päivi Tolppnen oli MM-kisoissa.

Koposen sarja J1 (sokeat) -57 kg oli nyt naisten sarjoista suurin; 15 ottelijaa. Koposelle arvottiin ensimmäiseksi vastustajaksi Uzbekistanin Armieva, joka on World rankinglistalla sijalla 11. Koponen aloitti ottelunsa hyvin, mutta kokenut Armieva liikutti Koposen haluamaansa tilanteeseen ja nappasin taitavalla uchimatalla voiton.

Koponen ja valmentaja Marita Kokkonen seurasivat jännityksellä usbekinistanilaisen tehokkaita otteita, mitkä lopulta veivät hänet aina filiaaleihin saakka. Näin ollen Koposelle aukesi tie keräilyihin Kanadan Gagnea vastaan. Koposella oli taistelutahto kohdillaan, sillä kanadalaisen ensimmäinen heittomylläkkä jatkui matossa päätyen lopulta mateen. Uusi aloitus, jolloin Gagne sai pyöräytettyä uchimatalla Koposesta wazarin. Taistelu jatkui matossa, mutta kumpikaan ei saanut toista pakettiin. Mate komento ja otteet kiinni ja hajime. Kanadalainen etsi heittopaikka, josta sai Koposta pyöräytettyä matalalla uhrautumisheitolla wazarin arvoisesti. Ottelun voitto Gagnelle.

J1 -57 kg voitto meni lopulta Koposen ensimmäiselle vastustajalle Usbekinistanin Amrievalle ja pronssia taisteli Kanadan Gagne. Koposelle tuli arvokasta kokemusta ensimmäisistä Grand Prix kilpailuista.

Kilpailuissa on osallistujia 47 maasta ja judokoita kaikkiaan 214. Kovia otteluita käytiin, sillä jokainen judoka oli hakemassa lisäpisteitä Pariisin paralympialaisiin.

Kuvia kilpailustat: https://ibsajudo.sport/competitions/livestream/

Lue lisää ja tulokset: https://ibsajudo.sport

Jutun teksti: Marita Kokkonen