Jaakko Alli judon suomenmestari M-90 kg painoluokassa

11.10.2021

Aikuisten SM-kilpailut oteltiin viikonloppuna Nummelan Judon isännöimänä Nummelanharjun koululla. Kisat järjestettiin edellisvuoden tapaan pandemiatilanteen sekä kokoontumis- ja tapahtumien järjestämisrajoitusten vuoksi normaalin järjestämisajankohdan kevään sijaan syksyllä.

Puitteet kisoille oli Nummelanharjun koululla mitä mainioimmat ja liikuntasalin lehtereillä nähtiin lauantaina kenties 300-päinen yleisö, vaikka kisojen osallistujamäärä olikin kenties koronapandemian vaikutuksesta "normaalivuotta" hieman alhaisempi.

Tiksiläisittäin mielenkiintoisimman sarjan/painoluokan muodosti lauantain yksilökisassa luonnollisesti miesten alle 90-kiloisten painoluokka, jossa suomenmestaruudesta kamppaili Tikkurilan Judokoista sekä Jaakko Alli (1. Dan) että Artur Kanevets (1. Kyu). Neljän judokan muodostamassa sarjassa tiksiläiset olivat jo ennakkoon selvät ennakkosuosikit. Ensinnäkin 19-vuotias tulevaisuuden judolupaus Artur lähti puolustamaan vuoden takaista suomenmestaruuttaan. Toisaalta vuonna 2019 kilpauransa tauolle jättäneen, mutta edelleen silminnähden kovakuntoisen 29-vuotiaan Jaakon saavutuksina on judourallaan muun muassa neljä MM-kisaesiintymistä sekä Euroopan Cupin hopea ja pronssi. Muut kilpailijat olivat sarjassa Oulun yliopiston urheiluseuran Eelis Paukku ja Nummelan Judon Julius Sala.

Videolla Jaakon ja Arturin välinen kamppailu. Voit katsoa myös muut sarjan ottelut välillä 2:32:00 - 3:08:00.

Tiksiläiset asettuivat vastakkain "ranskalaista järjestelmää" noudattavassa ottelukaaviossa jo heti sarjan ensimmäisessä ottelussa. Ottelu oli jokseenkin tasainen ja alkoi kummankin osalta tunnustellen.  Ensimmäinen waza-ari tuomittiin ottelussa Arturille. Jaakko "tasoitti" pelin kuitenkin pian ja 2:37 kohdalla ratkaisi ottelun ipponin arvoisella suorituksella. Ottelu osoittautui lopulta suomenmestaruuden kannalta ratkaisevaksi, sillä molemmat voittivat kaksi muuta otteluaan näytöstyyliin. Tiksiin lähti siis M-90kg painoluokassa tänä vuonna sekä SM-kulta että -hopea!

"Kisakunto oli hieman kysymysmerkki"

Suomenmestaruuden ratkaisi kahden hyvän kandidaatin välillä siis lopulta kokemus ja rutiini. "Kyllä tässä on tullut harjoiteltua kuitenkin viimeinen vuosi säännöllisesti ja ylläpidettyä etenkin fysiikkaa, eikä se tuhansien harjoittelutuntien luoma pohja sieltä mihinkään hetkessä katoa. Kilpailukunto oli tänään tosin hieman kysymysmerkki, etenkin kun piti pudottaa vähän painoakin tähän painoluokkaan", totesi sittemmin enimmäkseen alle 100-kiloisten painoluokassa kilpaillut Jaakko kisojen jälkeen. Arturin otteista Jaakko puhui otteluiden tauottua positiiviseen sävyyn ja myönsi 19-vuotiaan antaneen hyvän vastuksen. Tampereella asuva ja harjoitteleva Jaakko edusti vielä Sunnuntain Mixed-team -joukkuekisassa Tampereen judon joukkuetta, joka tuli joukkuekisassa hopealle.

Kotimaan judokausi jatkuu syksyllä muun muassa Lokakuun lopussa Turussa järjestettävällä Finnish Judo Openilla ja Joulukuun alussa Orimattilassa järjestettävillä Baltic Sea Championshipeillä. Jäämme seuraamaan judokoittemme otteita sekä kotimaan että mahdollisesti kansainvälisilläkin tatameilla.

SM-kilpailut 2021 Nummela, tulokset (judoshiai):

https://judoshiai.judoliitto.fi/tulokset.php?id=375

Kisauutinen Judoliiton sivuilla:

https://judo.fi/2021/10/judon-suomen-mestarit-selvilla/