Tiksin kisaajille mitaleita Kreikan kisasta

29.10.2023

Tiksin kisaajat nappasivat mitaleita Kreikan kisasta!

Suomen 15 parajudokan joukkue nappasi neljä kultaa, neljä hopeaa ja neljä pronssia Kreikan Loutrakin Flower of Inclusion kilpailuista.

Tikkurilan Ville Matikaisen sarja näytti tiukalle vastustajien vyöarvojen perusteella, mutta Matikainen otti kultaa kolmella mahtavalla tekniikalla. Ensin kaatui Irlannin McKenna taitavalla osotogarilla. Hollannin ruskeavöinen Hup kaatui ensin kosotokakella, jonka jälkeen tiukka sidonta. Päivän varmasti komein ja nopein voitto tuli Hollannin Gerritsenista kauniilla haraigoshilla.


Porvoon Jesse Salinin ensimmäinen vastustaja oli Irlannin Graham, jonka ottelutyyli tiedettiin aggressiiviseksi. Irlantilainen rynni päälle kuin raivo härkä, mutta Jesse oli tarkkana ja väisteli irlantilaisen yritykset ja otteli vauhdikkaasti. Salin vei vastustajan tyylipuhtaasti mattoon waza-rin arvoisella heitolla ja ottelu jatkui matossa. Irlantilainen käytti kiellettyjä otteita, jolloin tuomari keskeytti ottelun ja julisti Salin voittajaksi. Seuraavassa ottelussa herrasmiesmäisesti ottelua Salin väisti Sveitsin Cosanderin kaikki yritykset ottaen voiton. Sama tahti jatkui edelleen ja voittojen hurmiossa Salin otti voiton myös toisesta sveitsiläisestä Seitzistä. Hienojen otteluiden päätteeksi kultaa Salinille.

Kirkkonummen Joona Kaukonen esitteli kisatatamilla oivallisia tekniikoita. Maakaveri Kuopion Mikko Niskanen koki toimivan taiotoshin ottelun alkumetreillä. Kaukonen koki harmittavan tappion Irlannin Hardyn kääntäessä Kaukosen yrityksen toimivalla vastaheitolla itselleen. Siitä Kaukosen sisuuntui ja nappasi Hollannin Schoonhovenista jälleen napakalla taiotoshilla voiton. Niskanen taisteli niinikään hollantilaisen ja irlantilaisen kanssa, mutta tällä kertaa tuli tappio kummastakin ottelusta. Tässä sarjassa kävikin hauskasti, sillä Kaukosen, Hardyn ja Schoonhovenin keskinäiset ottelut menivät ristiin, joten lopulta päädyttiin jakamaan kolme kultaa ja hopea Niskaselle.

Raision Eetu Isosalolla oli kolmen pooli, mikä mikä oteltiin kahteen kertaan. Sveitsin Reyes yllätti Isotalon ensimmäisellä kierroksella hyvällä vastaheitollaa, joten tappio Isosalolle. Romanian Mihult koki raastavan tappion Isosalon jalkahoitolla Salla kierroksella sekä samoin toisellakin kerralla. Isosalon ja Reyesin toinen ottelu oli napakkaa taistelua. Pitkäraajainen Isosalo pääsi nyt yllättämään loisteliaalla osotogarilla. Tässä sarjassa olikin tilanne voittojen osalta tasa, joten kulta jaettiin Isosalon ja Reyesin kesken.

Tikkurilan Tiona Luoto kohtasi Sveitsin Burkhardtin. Sveitsiläinen sai wazarin heitosta ja jatkoi mattoon. Luoto taisteli raivokkaasti ottelun loppuun saakka, mutta sveitsiläinen voitti saamansa pisteen turvin. Sveitsiläinen Eppensteine sai tuntea Luodon löytyneen taistelutahdon. Vaikka tilanteita tuli molemmille, niin Luoto otti pitävän sidonnan ja vei voiton. Sveitsin Amman kaatui matossa hyvällä käännöllä, jonka jatkoksi Tiona otti tiukan sidonnan. Romanian Varek pyllähti Tionan heittoyritykseen ja Tiona kampesi jälleen itsensä sidontaan. Viimeiseen otteluun tuli vastaan Romanian Sztrelenczuk, joka hänkin sai kokea Tionan sidonnan pitävyyden. Näin Tionalle erittäin hienojen taisteluiden jälkeen ansaittu hopea.

Porvoon Mikko Naumanen ja Lappeenrannan Toni Rennola kohtasivat samassa sarjassa. Tutut kilpakumppanit väänsivät ja mittelivät voimiaan, mutta selvyyttä paremmuudesta ei varsinaisen otteluajan sisällä saatu, joten lopputuloksena golden score, josta pisteet tuomariäänin Naumaselle. Toinen vastustaja Naumasella oli Koenders Hollannista. Ottelu oli yhtä vääntöä, Naumanen puolustautui hyvin ja haki aktiivisesti paikkoja saaden vastustajan mattoon ja sidonta piti. Pisteet Naumaselle. Naumasen kolmas vastustaja hollantilainen Desabtis, josta Naumanen sai heitosta waza-arin pistetauluun. Ottelu jatkui Naumasen painostuksessa, kunnes kahden minuutin kohdalla miehet komennettiin aloittamaan matosta. Lopulta Desabtis sai Naumasen tiukkaan sidontaan ja peli oli sillä selvä. Naumanen hopealle.

Hollannin Desabtis kohtasi myös Rennolan ja tänään Rennola joutui taipumaan tasaväkisen ottelun päätteeksi waza-arilla. Kolmas ottelu Hollannin Koendersin kanssa päätyi Rennolan tiukkaan sidontaan ja sieltä ei hollantilainen päässyt pois. Lopputuloksissa pronssia Rennolalle.

Raision Roni Siivonen ja Tikkurilan Kare Heikkinen olivat samassa sarjassa ja aloitusottelu olikin tiukkaa vääntöä koko otteluajan. Golden Scoren jälkeen Siivonen liputettiin voittajaksi. Siivonen voitti myös seuraavan ottelunsa Romanian Podaria vastaan pitävällä sidonnalla. Heikkinen taisteli samaista Podaria vastaan koko otteluajan, hyvästä taistelusta huolimatta romanialainen liputettiin voittajaksi. Hollannin Felter oli nopea liikkeissään ja otti niin Siivosesta kuin Heikkisetä heittovoitot. Siivoselle hienosti hopeaa ja Heikkiselle kokemusta.

Tikkurilan Emilia Tiitu oli ekaa kertaa kansainvälisissä kilpailuissa. Ottelut alkoivat näppärällä sidontavoitolla Irlannin Daltonista. Sveitsin Mambi sai Tiitun tiukan pakettiin ja tulos sinetöitiin 10-0. Kolmannessa ottelussa Tiitu taisteli hanakasti, mutta Irlannin O´Mahoney onnistui heittämään Tiitun. Pronssia Tiitulle.

Porvoon Alina Skog sai vastaansa ensin sinivöisen Hoogewerfin Hollannista. Skog säntäsi kiinni vastustajaansa ilman kunnioituksen häivää ylempää vyötä kohtaan. Hollantilaisella oli laajempi heittorepeetuaari käytössään, mutta Alina reagoi nopeasti hänen yrityksiinsä ja sai monta kertaa väännettyä hollantilaisen mattoon.Varsin tasaväkisen kamppailun tuoksinnassa hollantilainen onnistui saamaan Skogin mattoon waza-arin arvoisella heitolla. Lopulta hollantilainen sai sidonnan ja ottelu päättyi. Sveitsiläinen Molinari tunsi Skogin vahvan kaulusotteen ja lensi waza-arin arvoisesti mattoon. Skog viimeisteli ottelun toisella o-soto-garilla ja voitti matsin ajassa 1.39. Seuraavaksi nopea Devereux Irlannista hyökkäsi kiivaasti o-soto-garilla ja Skog väisti yrityksen toisensa jälkeen. Turhautunut ja mielensä pahoittanut irlantilainen sisuuntui ja onnistui saamaan kaksi waza-arin arvoista heittoa peräkanaa ja voitti ottelun.Hollannin van der Werff oli tiukka vastustaja, joten Skog teki valtavasti töitä voittonsa eteen. Lopputuloksena Skogille ansaitusti pronssia.

Mikkelin Piia Komppa ja Porvoon Hanna Lankinen oli sijoitettu samaan sarjaan. Kokenut Komppa oli teknisempi, vaikka Lankinen pisti voimalla kampoihin, niin lopulta kokemus vei voiton ja pisteet Kompalle. Seuraavaksi Komppa kohtasi irlantilaisen McKennan sähäkässä ottelussa. Kompan useat hyvät ippon-seoi-naget lähtivät puhtaasti pystyasennosta, mutta sortuivat polvilleen, jolloin ei saanut suorituksestaan pisteitä. Ottelu meni jatkoajalle, mutta suorituspisteitä ei tullut. Tuomariäänin voitto meni yleisön yllätykseksi Irlantiin. Kompan viimeinen vastustaja Irlannin Davies joutui Kompan monipuoliseen taitorumbaan niin matossa kuin pystyssä. Kompan heittoyritykset migille tai hidarille eivät tuoneet pisteitä ja edessä oli golden score. Komppa hallitsi selvästi ottelua, mutta pisteitä ei herunut ja jälleen tuomarit liputtivat jälleen irlantilaisen puolesta.

Lankinen taisteli niin McKennan kuin Daviesin kanssa matossa tiukasti, mutta ensikertalainen joutui toteamaan kokeneemmat nyt voittajakseen. Lankisen meno on varmasti toinen, kun kokemusta tulee lisää.

Tikkurilan Ville Lönnqvistin sarja ei lähtökohtaisesti ollut onnistunut luokittelussa, vaikka me valmentajat yritimme vaikuttaa tilanteeseen. Lönnqvist otteli sisukkaasti niin Romanian Bretan, Sveitsin Reichardia kuin Hollannin Scharmaa ja Spijkeriä vastaa, mutta kaikki olivat vahvempia ja ottivat voitot.

Valmentajina toimivat päävalmentajat Tuula Holtti ja Jukka Koistinen, Porvoon Anu ja Kai Stör sekä Tikkurilan Marita Kokkonen. Kuvat otti Marko Lönnqvist, Jenny Skog sekä Kai Stör.

Linkki uutiseen Suomen Judoliiton facebook sivulla löytyy alta: https://www.facebook.com/judoliitto/posts/pfbid076ycn2qyUMWiDdTa6HXENMaiw2hqfvk97SLstCLcVULeSC3UjwkXdMnGD6HEDanrl