Samurai Cup 3, Katan PM-kisat ja Seuratoimijapäivät

29.8.2022

Samurai Cup 3 oteltiin 27.8. Myyrmäen urheilutalolla Länsi-Vantaalla toimivan judoseura Jukaran toimesta. Tikkurilan judokoista kisoissa oli mukana Urho, Valtteri, Samuel ja Matfei. Kisakokemuksen kartuttamisen lisäksi sai Matfei tyylipuhtaalla suorituksellaan kotiin viemisiksi kultamitalin.  

Judoliiton Seuratoimijapäivät järjestettiin Samurai Cupin yhteydessä koko viikonlopun kestävänä tapahtumaan. Tapahtumassa tutustuttiin Judoliiton Vauhtia valmennukseen -hankkeeseen, epäasiallisen käyttäytymisen ja häirinnän ennaltaehkäiseminen urheiluseurassa sekä kamppailulajien yhteistyöhön ja kamppailukurssien tuotteistamiseen. Tapahtumaan osallistuivat seurastamme puheenjohtaja Erkki Kokkonen, sovelletun judon ja tähtiseuravastaava Marita Kokkonen sekä viestintäjaoston puheenjohtaja Salla-Serena Louhi. Seurastamme Judoliittoa tapahtumassa olivat edustamassa Teija Meling ja Judoliiton puheenjohtaja Esa Niemi. 

Lauantaina Järvenpäässä kisattiin Nordic Judo Kata Open eli katan Pohjoismaiden mestaruudet kahdennentoista kerran ja Tikkurilan Judokoilla totuttuun tyyliin vahva edustus kisoissa: Pasi, Juha, Marko, Kati, Heli, Jouni, Johanna, Henna, Pekka, Miki. Paikalla myös Peter ja Hannu. Pohjoismaiden mestaruuden Goshin jutsussa sai ansaitusta Marko Kallio ja Pasi Oinas.

Goshin jutsussa Markolle ja Pasille pohjoismaiden mestaruus
Juno-katassa Hennalle ja Mikille 2. sija
Katameno-katassa oli eniten kilpailua myös Tikkurilan Judokoiden sisällä: 3. sija Juhalle ja Pekalle, 4. sija Helille ja Katille ja 7. sijalla Johanna Rautkuru parinsa kanssa

Katan superviikonloppu sisälsi myös Kata seminaarin, joka järjestettiin Hontain dojolla. Mustin, Juhan, Pekan ja muiden suomalaisten lisäksi lisäksi leirille osallistui katailijoita Tsekeistä, Ruotsista, ja Ranskasta.