Matfei viidenneksi (U15) Baltic Sea Championshipeissä!

6.12.2021

Orimattilassa viikonloppuna järjestetyissä BSC:ssä alle 15-vuotiaiden (Pre-Cadets) raskaassa +66kg sarjassa Tikkurilan Judokoiden Matfei Polishchuk sijoittui parhaana suomalaisena viidenneksi. Koko sarjassa oli 13 ottelijaa ja mukana oli Suomesta myös KJK:n Ohto Koponen. Matfei oli hieman kevyt tähän sarjaan: painoi punnituksessa vain 67 kg, mutta se ei tuntunut haittaavan.

Hankalimmiksi vastustajiksi osoittautui virolaiset Puuraidin (oletettavat) veljekset, joista Hendrikille Matfei hävisi avausottelun ja Joonakselle sarjan 3. tilasta käydyn kamppailun. Kaksi muuta ottelua Matfei voitti Michael Yudashkinia (ISR) ja Jaan Heinri Nilleriä (EST) vastaan. Israelin Yudashkin hän voitti hienolla sumi gaeshilla ja Viron Nillerin niin ikään sumi gaeshilla. Pronssimatsissa Viron Puuraid sai ensin wazarin ouchi garilla ja ottelun puolessa välissä Matfein oma yritys kääntyi vastustajan tekemään Ko soto gariin.

Onnittelut Matfei hienosta esityksestä! Artur Kanevetsin oli myös määrä kilpailla alle 90-kiloisissa sekä miesten että U21 -ikäluokissa, mutta valitettava loukkaantuminen kisojen alla esti osallistumisen.