Hiiden Shiai 2023

7.10.2023

Nummelan Judo järjesti vilkkaan kisaviikonlopun, josta Hiiden Shiain osallistui kuuden judokan joukkue seurastamme.

Aku aloitti ainoana Tiksiläisenä U11-ikäluokassa voittaen molemmat ottelunsa. Näin ansaitusti kultamitali kaulaan Akulle. Etenkin toisen ottelun taktinen pelisilmä ja täydellisesti ajoitettu vastaheitto oli upeaa katsottavaa.  


U13-ikäluokaan seurastamme otti osaa 4 judokaa, joista kolme kilpaili samassa, pojat -50kg, sarjassa. Erik otteli elämänsä toisissa kisoissa ennakkoluulottomasti, ja mukaan tarttui roppakaupalla kokemusta. Otteleminen meni harppauksin eteenpäin ja heitot alkoivat toimia päivän edetessä. Kunhan kisastartteja kertyy alle ja kokemusta karttuu, kääntyvät ottelut varmasti itselle, sen verran tehokasta oli tekeminen ja suoritukset. Mahtava asenne ja hurjat 4 ottelua! 

Saman sarjan kultakamppailu käytiin Tiksin kesken Bagaudinin ja Mataksen niittäesä vastustajansa tehokkaasti. Bagaudinin osotogari ja ippon seoi-naget oli tänään ylivoimaisen toimivia ja ansaitusti kultaa. Matas taisteli itsensä hopealle ja oli tänään loistoesimerkki siitä, että matsit on aina matsattava ihan loppuun asti ja viimeisillä sekunneilakin ehtii vielä heittää ja korjata voiton kotiin. 

Eri sarjassa kamppaillut Teemu oli U13-sarjansa pienin, mutta pippurisin ottelijaa. Vaikka osa vastustajista oli päätä pidempiä ei Teemu antanut sen haitata, vaan korjasi upeasti voitot kotiin ja näin ollen kultaisen mitalin. Etenkin suunnavaihdot toimivat esimerkillisesti, loistavaa judoa!

U15-ikäluokassa Tiksistä oli kaksi ottelijaa, kun Bagaudin osallistui myös vanhempaan ikäluokkaan ja Janina urakoi tyttöjen sarjassa. Bagaudinilla oli hurjan rankka kisapäivä oteltuaan kahdessa 5 hengen poolissa, mutta hän ei luovuttanut ja  jätti kyllä kaiken tatamille, josta ansaitusti taisteltu pronssinen mitali kaulaan U15-ikäluokassa. Janinan neljän hengen poolista tulikin aikamoinen trilleri, kun sarjan mitalistit voittivat toisensa ristiin niin, että jokaisella oli 2 ippon-voittoa ja näin ollen tasapisteet. Mitalit ratkottiinkin siis ajan perusteella,minkä kukin käytti tatamilla. Näin ollen Janinalle pronssia, tasan samalla otteluvoitto-ja pistemäärällä, kuin kulta-ja hopeamitalisteilla!

Iso kiitos Katille koutsaamisesta sekä Erikin äidille ja Bagaudinin isälle, jotka olivat aktiivisesti mukana apukäsinä -ja silminä!