Tiia piti Tikkurilan Judokat mitalikannassa Tartossa 17.11.2018

19.11.2018

Tiia pronssikorokkeella, jossa hän oli Tartossa myös kaksi vuotta sitten - silloin U16-ikäisten +63 kilon sarjassa
Tiia pronssikorokkeella, jossa hän oli Tartossa myös kaksi vuotta sitten - silloin U16-ikäisten +63 kilon sarjassa

Nuorten kansainvälinen Kaimu Keerak international –turnaus keräsi 600 nuorta judokaa lauantaina 17. marraskuuta Tartoon. Kilpailuihin osallistui judokoita U11-ikäluokasta aina U18-sarjalaisiin Virosta, Suomesta, Valko-Venäjästä, Latviasta, Liettuasta ja Venäjältä. Mittelö toimi samalla kadetti-ikäisille maajoukkueen näyttökilpailuna. Tikkurilan Judokoiden neljä kilpailijaa osallistui tasokkaisiin U18-sarjoihin.

Kolme voittoa napsinut ja pronssia otellut Tiia Uusitalo kasvatti Tarton turnauksessa vantaalaisseuran mitaliputken viiden vuoden mittaiseksi. Tiia kaatoi mm. sarjan kultamitalistin sekä romahdutti vakuuttavilla otteilla Latvian hallitsevan U21- ja U18-mestarin ”henkiseen” keskeytyskuntoon turnauksessa. Kisoja edeltänyt intensiivinen tekniikkajakso toi Tiian nykytaidot esille vihdoin myös kisatatamilla. Näin eivät asiat vielä olleet nuorten FJO:ssa Tampereella pari viikkoa sitten. Tartossa Tiian esittämä kisatekniikka oli tyttöjen +70-kiloisten sarjassa kaikkein monipuolisinta.

Vili Pajari voitti U18-poikien 66-kiloisissa kaksi ottelua ja sijoittui 7:nneksi.  Pienellä venymisellä olisi pronssikin ollut ihan Vilin käsien ulottuvilla. Tämän vuoden PM- ja SM-mestareilla Artur Kanevetsilla (U18-pojat 73 kg) ja Patrick Pavlovilla (U18-pojat 60 kg) ei ollut tällä kertaa superpäivä tatamilla ja kaksikon oli tyytyminen sarjoissaan yhteen voittoon.

Tikkurilan Judokat on saavuttanut viime vuosina aina jonkun värisen mitalin kovatasoisesta, kauden päättävästä Kaimu Keerak –turnauksesta, mutta ne ovat tulleet lähinnä U16-sarjoista. Ennen Tiian U18-pronssia samaan pystyi Artur kaksi vuotta sitten ollessaan ”alaikäisenä” kolmas 55 kg:n kadettisarjassa. Viime vuonna Vili ja Artur pokkasivat Tartossa pronssia alle 16-vuotiaissa.