YHTEYSTIEDOT
Seuran tapahtumia
Poikkeavia harjoitusaikoja
Muut etusivun uutiset
Kuvagalleria
Videoita YouTubessa
Etelä-Suomen alueen tapahtumakalenteri
Judoliiton tapahtumakalenteri
Linkkejä
Materiaalisalkku
Vetäjien vuosi 2009
Minun Polkuni kisatatamille 2010
Tikkurilan Judokat Vantaan Sanomissa
Tikkurilan Judokat Facebookissa
 Seuran esittely

Tikkurilan Judokat ry on perustettu vuonna 1976 ja se on ollut vuodesta 1992 lähtien NUORI SUOMI ry:n hyväksymä sinettiseura.

Seura on profiloitunut vuosien varrella nimellä "judon tavaratalo", josta löytyy jokaiselle sopivia harjoitusryhmiä, lapsista senioreihin ja kilpailijoista kuntoilijoihin. Toiminta painottuu voimakkaasti nuorten ohjaamiseen ja kasvattamiseen, mutta myös aikuisille kuntoilijoille löytyy sopivaa toimintaa.

Kilpailijamme sijoittuvat vuosittain mitaleille SM-kisojen kaikissa ikäryhmissä sekä edustamme eri ikäluokkien kansainvälisissä judokilpailuissa. Vuodesta 1992 lähtien olemme sijoittuneet Suomen Judoliiton seuraluokituksen kärkeen, samoin olemme olleet vuodesta 1992 SLU:n hyväksymä sinettiseura.

Seuramme jäsenkirjo on laaja: kolmevuotiaista muksuista kuusikymppisiin senioreihin ja kuntoilijoista kansainvälisen tason kilpaurheilijoihin. Judo on paitsi tehokas itsepuolustuslaji, myös erinomainen ja monipuolinen kuntoilumuoto. Harjoitusohjelmaan kuuluu mm. heittoja, kaatoja, sidontoja sekä myöhemmässä vaiheessa lukkoja ja kuristuksia. Harjoittelu on aina ohjattua, kurinalaista ja erittäin turvallista.

Judo on maailman suosituin kamppailulaji, jota harrastetaan yli 180 maassa. Olympialaisten ohjelmistoon judo on kuulunut vuodesta 1964.

Tikkurilan Judokat => Liikuntaa hyvässä seurassa !

Katso seuran esittelyvideo 12.5.2011

YLE:n kuvaama esittelyvideo

Linkit Joulugaalan 11.12.2010 esityksiin:

Mantan ja Jarin tervetuliaispuheet (Marita Kokkonen ja Jari Nurmi kertovat seurastamme)

Ekkun juhlapuhe (Varapuheenjohtaja Erkki Kokkonen avaa gaalatilaisuuden)

Harjoitussalimme sijaitsevat Vantaalla.

Kuvassa Tikkurilan Urheilutalon tatami

Läntinen Valkoisenlähteentie 52, 01300 Vantaa

Hakunilan harjoitussali Hakunilan väestösuojassa

Harmotie 1, 01200 Vantaa

Hakunila sijaitsee Kehä III:n varrella Lahden moottoritien itäpuolella. Ajo-ohje: Kehä III - Hakunilantie - Hiirakkotie - Harmotie 1.

Karttaohje Hakunilan dojolle.

Voda-kamppailukeskus, Tikkurilan Anttilan tilat

Voda Kamppailukeskus Oy
Kielotien liikekeskus, 2.kerros (ent. Tikkurilan Anttila)
Horsmakuja 1, 01300 Vantaa

Korson Lumon harjoitussali

Urpiaisentie 14, Vantaa.


Matti Ahvenainen

Toiminnanjohtaja

Matti Ahvenainen 050-5593331, matti.ahvenainen@tikkurilanjudokat.fi

Matti hoitaa mm. seuran laskutuksen ja jäsenrekisterin.

 

Seuran osoite  

Tikkurílan Judokat ry, PL 28, 01301 VANTAA    

Seuran tilinumerot:

Jäsen-, graduointi-, kurssi- yms. maksut > OKO 572010-211603                                      IBAN: FI49 5720 1020 0116 03     SWIFT/BIC    OKOYFIHH          


Projektiluonteiset maksut > Nordea 122030-200333                                                          IBAN FI08 1220 3000 2003 33   SWIFT/BIC  NDEAFIHH

Hinnasto:

Löydät sen Materiaalisalkusta tai suoraan tästä.

Matkalasku:

Löydät sen Materiaalisalkusta tai suoraan täältä.

 
 © 2008-2010 Tikkurilan Judokat SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu